Kiitos - Ngiyabonga!

Pitkästi on jo vierähtyänyt aikaa siitä, kun päädyin takaisin Suomen maan kamaralle. Seuraavana päivänä olleet suuret perhejuhlat tempasivat minut aika hyvin takaisin elämään täällä, mutta pakko on kuitenkin myöntää, että päivittäin ovat olleet menneen kevään tapahtumat mielessä. Mieli halajaa takaisin niin rakkaaksi muodostuneeseen jogurttibaariin, 2e elokuviin, klasarilaulutunneille, niitä mehukkaita greippejä ja avokadoja, lämpöä (silloin joskus alkuvuodesta :D), Mailunin ja kaikkien muidenkin kokkailuja ja ennen kaikkea mahtavia ystäviä ja reissuja!

Kiitos kaikki, jotka olette jaksaneet lukea kertomuksiani tuolta ikimuistoiselta keväältä! Vaikeinta paluussa ei ollutkaan se, ettei tarvitse mennä joka päivä vartioiduista porteista kotiin tai ettei kaupassa enää kukaan punnitse hedelmiäni, vaan se ettei voikaan kävellä naapuritaloon ja jakaa päivän tapahtumia iloja, ärsytyksiä, kummallisia kohtaamisia ystäviensä kanssa. Onneksi on myös joitakin asioita, joita en niin kauheasti tule kaipaamaan. Mainittakoon nyt esimerkiksi meidän talon suihku, jota kyllä opin jo kiitettävästi tulkitsemaan, ja hiekkapaperia muistuttava vessapaperi. Kyllä omaa kotimaatansa oppi arvostamaan ihan eri tavalla :-)

Niin ja lehdessä kerrottiin, että Johannesburgissa on satanut lunta! Eipä siis siinäkään suhteessa käy kateeksi.

Olin etuoikeutetussa asemassa, kun jätin Tuksdorpin ensimmäisten joukossa. Itse en varmasti olisi kestänyt katsoa vierestä talojen tyhjenevän. Kiitos nykynuorten parhaiden ystävien: internetin ja älypuhelinten, olin

jatkuvasti ajan tasalla maailman toisella puolella tapahtuvista asioista. Nyt kaikki ystävätkin ovat palanneet takaisin omiin kotimaihinsa, mutta yhteydenpito ei vielä ole loppunut eikä toivon mukaan lopu ikinä.

Monta kokemusta rikkaampana kohti uutta opiskeluvuotta. Ensin täytyy tieteskin lomailla.

24h matkustusta takana ja yksi tärkeimmistä tuliaisista pääsi kuvaan mukaan, oma djembe!

Iloisia kohtaamisia




Äiti on innoissaan



Sunnuntaireissu Sowetoon ja jotain muutakin

Heipä hei, hyvää iltaa! 

Viime viikot on vierähtäneet niin, että hyvä kun on itse perässä pysynyt. Vähän Lesotho-matkan jälkeen tajusin yhtäkkiä, että tää kevät vaan on ohi. Kauhee paniikkihan siinä sitten iski! Aina kun joku on yrittänyt muistutella vähenevistä viikoista, oon käskenyt vaieta asiasta, myönnän.

Aina, kun mietin jotain päivityksen aihetta, niin tuntuu että ei oo mitään kerrottavaa jo suhteellisen rutinoituneesta arjesta, mutta oikeastaan tällä välillä on taas kerinnyt tapahtua vaikka mitä. Muutama viikko sitten alkoi kauhea flunssa, josta ei meinannut tulla loppua. Samoihin aikoihin oli muutama esiintyminen ja kouluvierailu, ja sehän riemastutti kipeää kurkkua ja honteloa päätä. Joka tapauksesssa pari viikkoa sitten oli Ovuwan kokopitkä konsertti, jossa esitettiin myös suomalainen ohjelmanumero! Hyvin meni, sen huomasi selkäkivuista seuraavana aamuna… Päästiimpä Lauran kanssa ihan kahdestaan lavalle Jazz Performance Classin merkeissä. Lauloin kaksi kipaletta ja Laura säesti. Pääsin loistamaan scat-taidoillani, joita en siis omaa. Onneksi ei ollut liikaa yleisöä todistamassa tapahtunutta! 

Zulu-naisena vaihteeksi

Performance Class

Mutta se, mistä tässä merkinnässä halusin tarkemmin kertoa, on eilinen reissu Sowetoon. Se on siis Johannesburgin lähellä sijaitseva township-alue (South West Townships). Tuksdorpissa asuva kaverimme Dumi on järjestänyt reissuja kotikulmilleen monille vaihtareille, niille alueille ei nimittäin ole kovin järkevää lähtä omin neuvoin haahuilemaan.  Matkanteko kesti parisen tuntia ja oli yllättävän sujuvaa, koska opas tunsi kaupungin kulmat kuin omat taskunsa. Dumi esitteli matkan varrella vanhat koulunsa ja muita tärkeitä paikkoja ja tietty kertoi huikeita tarinoita takavuosilta. Taisinpa olla ensimmäistä kertaa Johannesburgin keskusta-alueella ja olihan se täysin toinen maailma Pretoriaan saati Hatfieldiin verrattuna.

poppoo

Minun piti edellisenä iltana lueskella Wikipediasta jotain perustietoa Sowetosta, koska tunnetusti minun historiantietämyksellä ei pitkälle pötkitä. Selvitinkin, että Soweto on Etelä-Afrikan historiassa merkityksellinen alue ja yksi apartheidin keskuksista. Käytiin Regina Mundi -kirkossa, joka on tosi kuuluisa. Meille kerrottiin, että itse Barack Obama ja Nelson Mandelakin ovat siellä vierailleet. Joitain jälkiä pahimpien mellakoiden aikaan oli vielä nähtävillä, mm. muutama luodinreikä katossa ja haljennut marmorinen alttari. Yläkerrassa oli mielenkiintoinen valokuva-näyttely Apartheidin ajasta ja murtumisesta Sowetossa ja lähiympäristössä.

Dumi ja Leila

Käytiin syömässä township-ravintolassa, jossa oli hyvää ruokaa ja järjettömän halpaa! Sitten otettiin taksi Dumin kotikulmille, jossa vietettiin loppuilta söpöjen ja huomiota rakastavien lasten kanssa. Muutoinkin saatiin osaksemme paljon huomiota: autoilijoilta, vastaantulijoilta, kyläläisiltä, kaupanmyyjiltä…  Osa porukasta yöpyi Dumilla, osa lähti takaisin Pretoriaan. Aamuinen laulutunti ei jättänyt minulle kovin paljon valinnan varaa.

Dumin kotia

Dumin kotia

Siinäpä lyhykäisyydessään kiva sunnuntai-päivä! Sai hetkeksi ajatuksia pois kaikesta poislähtö- ja häästressistä, mikä täällä on valloillaan. Huomisen jazz-laulukokeen ja keskiviikkoisen klasarilaulukokeen jälkeen opiskelut on tältä lukukaudelta opiskeltu ja on aika valloittaa Zimbabwe ja Victorian putoukset. Viimeinen matka ihan parhaiden kavereiden kanssa!! Eikä en halua miettiä sitä.

Joku lapsukainen otti kuvan, siksi pikkusen vajaa.

Leila, Marel ja lapsia

Ehkä mun pitää kirjoittaa vielä reissutunnelmia siltäkin matkalta, ennen kuin nokka suuntaa takaisin Eurooppaa kohti…

Kaikki yhdes koos

Kingdom in the sky

Tämä päivitys olkoon reissu kuvina. Mahtava pitkä viikonloppu vietettiin Lesothossa ja Etelä-Afrikan puolella Clarensissa. Pieni tarkennus matkanteosta jäi mainitsematta kotiväelle, koska epäilin että olisin saanut niin monta huolisoittoa ja -viestiä. Matka taittui siis vuokra-autolla ja kuskia vaihdettiin sopivin väliajoin. Oltiin kyllä tosi hyviä ajajia, vaikka itse sanonkin. Vasemmanpuoleinen liikenne ei tuottanut edes suuria ongelmia, muutaman kerran saatoin ajaa väärällä kaistalla... Mutta vaaratilanteilta vältyttiin ja upeista maisemista saatiin nauttia kilometritolkulla. Kaikenlaisia teitä tuli ajeltua eikä varmastikaan olisi selvitty ilman ystäväämme navia. Välillä mentiin niin korkeelle, että mahassa tuntui. Välilllä tie oli niin mutkaista, että päässä pyöri ja sitten oli niitä ihan parhaita päällystämättömiä muhkurapolkuja, jolloin pelotti, että auto vaan jää kiinni (tai ehkä enemmän matkakumppani pelkäsi).

Ainiin kyllähän me saatiin porukkaa huolestumaan ilman koko totuuden kertomistakin. Lesothossa ei ollut kenttää saati internetiä.  Mutta oli rentouttavaa nauttia maisemista ja erityisesti hiljaisuudesta.

Tässä sitten muutamia kuvia, joita taas kerran tuli otettua niin maan hirveästi. 

Näkymää menomatkalta. Ei ollut mitenkään erityisen vilkas liikenne. 

"Suurkaupungin nainen" (Maseru)

MOHALE DAM

Yö hotellissa, niin suurta luksusta :-)

Näihin maisemiin oli kiva herätä.

Meidän menopeli hotellin edustalla.

Mohale Dam

Tällaiset saattoi yllättää autoilijan. Nähtiin myös aaseja, lehmiä ja hevosia, paljon. 

MALEALEA

Muhkuraista tietä - Alle 20 km tuntivauhdilla edettiin.

Toinen yö vietettiin Basotho-majassa

Sain taas uuden kaverin! 

Eka kerta hevosen selässä taisi jäädä viimeiseksi

Mutta hienoille vesiputouksille ratsastettiin. 

Village Tour eli kyläkävelyä  Malealeassa

Kyläläisten elämää

Laura vaikeiden valintojen edessä

Meidän pikku-opas, joka oli 15-vuotias. Ei uskois!

tölli Malealeassa

Pikkupaimen<3

CLARENS

Clarensin keskustaa

Kylällinen Basotho-majoja

Luonnonpuistoa

Reissun kruunasi Clarensin hostelli, jossa laitettiin takkatuli! Ja taas saatiin uusi koirakaveri.

Talavi tulloo

Ajattelin taas jakaa ajankohtaisia aiheita täältä Afrikan mantereelta. Niinhän se on, että kun Suomessa alkaa puihin tulla silmuja niin täällä alkaa lehdet putoilla puista. Viime viikkojen aikana on säät viilenneet huomattavasti. On täällä kuitenkin päälle 20 astetta, mutta tuntuu aikaisempiin lämpötiloihin verrattuna kuitenkin kylmältä. Huoneisiin saatiin öljylämmittimet, jolla yritän nostattaa lämpötilaa aina ennen nukkumaanmenoa. (Lauantai-)Aamut on hirveimpiä, kun paleltaa niin maan pirusti! Kylmyyteen saatiin myös vähän helpotusta shoppailureissuilla Sandtoniin (Joburg) ja Menlyn Parkiin (jo lähes perinteeksi muodostuneestii maanantaina). Tässä vaiheessa on kyllä pakko myöntää, että alkaa tulla ikävä omia vaatteita ja sitä kun saa pukeutua niin kuin haluaa, eikä vaan laittaa vaatteita, jotka nyt sattuu olemaan puhtaina...

Mutta nyt viimeaikaisia ilonaiheita:

1. Täällä vietettiin mun kavereiden Jacquelinen ja Martinin yhteissynttäreitä muutama viikko takaperin ja minä urakoin juhliin reilut 50 muffinssia! Siihen vierähtikin mukavasti puoli päivää. Itse sain hädin tuskin maistaa, mutta kyllä ne kaikki jonkun suuhun meni. Tästä vedän johtopäätöksen, että ne oli syötäviä.

2. Mun viimeisin esiintymisasu, Ndebele, oli aivan ihana, vaikkakin vähän kivulias. Käveleminen oli vähän köykästä eikä Lauran naurua saanut loppumaan. Itselläni alkoi viiden tunnin treenien loppumetreillä kyllä hymy hyytyä... Meillä oli Ovuwan kanssa yksi Lunch hour -konsertti ja esitys SOS orpokotilaisten muotinäytöksessä. Keikkaa pukkasi myös Jazz Ensemblellä, kun laulettiin muutama laulu resitaalissa.

Ndebele-asu

Siinä Swati-siskokset

SOS Children Villagen lapsia valmiina esiintymään

Owuva esiintyy

Jazz Ensembleä

3. Tätä ei ehkä pitäisi laskea ilonaiheeksi, mutta hukkasin mun "afrikka-puhelimen". Jätin sen epähuomiossa jonnekin eikä täällä voi olettaa että kukaan lähtisi viemään mitään poliisilaitoksella tai ylipäänsä jättäisi yksinäistä puhelinparkaa rauhaan. Niinpä jouduin hankkimaan uuden, mutta se on aivan ihana! Nokia 100 on malli ja siinä on taskulamppukin, kuin hienoa :-) Voittaa melkein iPhonen.

4. Käytiin sunnuntaina katolilaisessa jumalanpalveluksessa. Ovuwa-kaveri johtaa kirkkokuoroa ja haluttiin nähdä, minkälainen meininki siellä on. Mielenkiintoista oli, välillä piti polvistua ja välillä kätellä. Laulut oli kivoja, mutta parasta oli kun lopussa kysyttiin "Onko täälllä vierailijoita?" ja meidän piti nousta seisomaan ja koko seurakunta taputti. Lisäksi se kuorokaveri kertoi kaikille, että ollaan suomalaisia vaihtareita ja lohkaisi hauskan Suomi-vitsin loppuun. Ei se mitään.

5. Teki yksi ilta kauheesti mieli jotain hyvää ja paistettiin lettuja. Paisto-operaatio oli vähän huvittava ja kesti kauan, mutta voi että tuli hyviä!! Vaikka Laura-nössö söikin vaan ehkä kaksi, mut jäipähän enemmän mulle.

6. Ruoka-aiheella on jatkettava, nimittäin löysin hypermarketista "salmiakkia". Innoissani ostin sitten muutaman pussin ja kyllähän nuo pahimpaan salmiakinhimoon upposi, mutta en ehkä alkaisi salmiakiksi kutsumaan.

Tuossa pussissa lukee suomeksi!

7. Siivosin vihdoinkin mun huoneen. Tavoitteen asetin ehkä jo ennen Mosambikin reissua, mutta aina olen sitä jollain hyvällä tekosyyllä saanut siirrettyä. Nyt päätin, että blogia en päivitä ennen kuin huone on siisti. Lakanatkin on vaihdettu ja pyykit pesty jes.

8. Ostin puuvärit. Laulunopettaja käski merkkailla nuottiin värikynillä. Kämppiksilläkään ei ollut värejä, joten voi harmi jouduin ostamaan omat. Oon niin innoissani väritellyt, parasta viihdettä! Tässäpä oiva aasinsilta, nimittäin olen oivaltanut, että telkkariton elämä on mukavaa. Voisin jatkaa tätä Suomeen päästyäni. Saattaa kyllä ehkä olla eri ääni kellossa siinä vaiheessa..

9. Jos joku ei sattunut tietämään, niin kaikki kirjalliset koulutehtävät tuottavat mulle paljon päänvaivaa. Enemmän energiaa kuluu siihen "en mä osaa, en keksi" -jauhamiseen kuin itse kirjoittamiseen. Riemu repesi, kun saatiin ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) essee-tehtävä. Kolme sivua tekstiä piti loihtia englanniksi. Muutama päivä ja yö siihen meni, viimeiset rivit kirjoittelin puoli tuntia ennen palautusta. Mutta sen jälkeen helpotuksen huokaus oli syvä! Ihan huonohan siitä tuli.

10. Vapun tienoilla täällä on pitkä viikonloppu eli neljän päivän loma. Meidän tapauksessa viiden. Johan tuosta viime lomasta on tarpeeksi pitkä tovi, eli takaisin reissun päälle. Nyt kohteena on Lesotho, Etelä-Afrikan sisällä sijaitseva itsenäinen valtio. Kun kerroin aikeista kaverilleni, sain vastaukseksi "Mountains." eli tiedossa on paljon luontoa. Mikäpä sen mukavampaa. Kerron sitten millaisia maisemia nähtiin.

Ps. Juhlitaan vappua torstaina ja tehdään munkkeja, jos löydetään kardemummaa.

Hyvää viikonjatkoa ja hauskaa vappua!

Lomakatsaus

Olihan se ihan mahtava loma. Seitsemään päivään mahtui niin paljon tapahtumia ja tuntemuksia että! Ja nyt tulee niin paljon kuvia että. Oli niin suuri valinnanvaikeus.

Viikko kiteytettynä: viisi kohdetta, yksi saari, kolme yöpaikkaa, seitsemän malariapilleriä, purkillinen hyttysmyrkkyä ja toinen samanmoinen aurinkorasvaa, kaksi koiranpentua, useampia jännityksen täyteisiä laiva- ja automatkoja, odotteluhetkiä melkein kyllästymiseen asti, ainakin neljä rantaa, juoksulenkki, lukuisia pulahduksia mereen, tarpeeksi monta kylmää suihkua ja epämiellyttävää vessaa (ilman paperia...), auringonnousu ja täysikuu, synttärijuhlat, super-Dennis, viisi upeaa matkakumppania ja paljon naurua,  seitsemän yhteistä illallista ja ainakin tuplasti uno-otteluita, kymmeniä tajuttoman hyviä banaaneja, muutama avocado ja tuoretta kookosta!

MATKAN TEKOA

Pretoria-Maputo väli kesti semmoiset 16h, kun bussi hajosi Johannesburgissa ja muutama tunti odotettiin uutta ajopeliä, keskellä yötä. Rajan ylitys sen sijaan sujui yllättävän sutjakkaasti. Täällä ollessa oon nimittäin oppinut varautumaan todella pitkiin odotteluihin. (Tiedoksi vaan esim. VR:stä valittaville, ei tunnu missään :D) Pääkaupunki Maputossa kerettiin nostaa rahaa ja ostaa leipää ennen kuin hypättiin jo uuteen bussiin kohti seuraavaa etappia, Maxixea. Ei kyllä harmittanut, sillä ensisilmäyksellä Maputo vaikutti vain suurelta roskakasalta.

Vaikka matkaväsymys meinasi painaa silmäluomia umpeen, niin ei malttanut nukkua. Näkymät bussin ikkunasta oli niin mahtavat. Niistä huomasin, ettei enää olla Etelä-Afrikassa. Koskematonta luontoa silmänkantamattomiin ja epätodellisia hökkeli-kyliä, joissa kyläläiset istuskelivat nuotion ympärillä. Kaikkein parasta oli kyllä melkein kokonainen sateenkaari! Se oli niin kirkaskin, mut en onnistunut vangitsemaan sitä kameralle. Maxixessa meitä oli vastassa super-Dennis ja paku. Hän vei meidät hostelliinsa Inhambaneen.

Näkymää bussin ikkunasta

INHAMBANE 

Ihastuttavan hostellihenkilökunnan valmistama lämmin aamiainen ja kahvi ei olisi kyllä parempaan hetkeen voinut osua. Edellisinä päivinä oli tullut syötyä vähän mitä sattuu, joten pystyin katsomaan maailmaa taas ihan uusin silmin! :D Merinäköala super-Dennisin hostellilta oli hieno, vaikka ilma oli pilvinen. Inhambane oli tosi pieni ja idyllinen kaupunki. Itse asiassa se taitaa olla kokonainen maakunta, mutta oltiin kai pääkaupungissa. Siellä oli yksi pankkiautomaatti ja jono oli sen mukainen. Huvittavaa. Löydettiin myös kirjasto ja rautatieasema, jotka molemmat näyttivät enemmän tai vähemmän autioilta. 

Yöpaikka nro1

Käveltiin merta kohti ja löydettiin pieni kaistale hiekkaa ja karille ajautunut laiva. Siellä oli myös vanha kalastaja, joka kahlasi syvälle ja palasi kalakourallisen kanssa takaisin. Kaikesta huomasi, että oli tullut kalastettua useampi vuosi. Näkymä rannalta muistutti vähän Suomen kesästä, jos ei katsonut palmuja. Tuosta alla olevasta kuvasta sen verran, että kaikki naiset, vanhat ja nuoret, kantoivat tavaraa pään päällä. Ja kaikilta se näytti jotenkin sujuvan ongelmitta. Ja se kannettava saattoi olla mitä vaan, nähtiin mm. kalavati, hedelmiä, puukeppejä, vaatteita...

BARRA

Super-Dennis omisti toisenkin paikan ja vei meidät sinne. Se oli Barrassa ja siellä hän myös itse asusti. (Jos joku haluaa tietää enemmän super-Denniksestä, niin voi käydä lukemassa Lauran blogista. Mä en jaksa selittää :D) Paikka oli camp site, mikä tarkoitti, että me nukuttiin teltoissa. Olin ihan intopiukeena! Oonkohan lie koko keväänä nukkunut yhtä hyvin kuin noina öinä. Teltan oviaukon edestä näkyi merelle ja herättiinkin ekana aamuna klo 5 katsomaan auringonnousua. Se oli niin kaunis.

Yöpaikka nro2, Puppy vahtii meidän telttoja!

Pysyin housuissani, ha!

Tehtiin hiekkataidetta!

Mailun nappasi hienon tunnelmakuvan auringonnoususta.

Tästä tiestä tulee väistämättä mieleen Mosambikin liikenne. Haluan oman kokemukseni perusteella kirjata ylös tärkeimmät huomiot:

1) Saa ajaa niin lujaa kuin pystyy.

2) Saa ajaa sillä "kaistalla", millä milloinkin huvittaa, esim. töyssyä voi väistää naapurin kaistalle.

3) Ohittaa saa silloin, kun siltä tuntuu. Vaikka vastaan tulisi autoja.

4) Turvavöitä ei tarvita ja takakontin voi köyttää kiinni narulla.

5) Tärkeintä, että kyydissä on mahdollisimman paljon ihmisiä.

TOFO

Tofossa käytiin päiväseltään. Se on monille lomailijoille mieluinen paikka ja olihan se ranta hieno. Muuten siellä oli vähän liikaa kaupustelijoita ja turisteja minun makuun. Yritettiin päästä sukeltamaan, muttei sään takia onnistuttu. Sukelluspaikan työntekijä lähti kuitenkin näyttämään meille paikkoja ja käytiin syömässä hyvässä ravintolassa. Se oli mukava kierros! Ostettiin kookosta ja banaaneja. Ja jos joku väittää, ettei tykkää banaaneista, niin se johtuu siitä, ettei ole maistanut kunnon tavaraa. Ne oli niin erimakuisia kuin jotkut Chiquitat!!

Hän rikkoi kookospähkinän kivellä.

Tofon rantaa

MATKA JATKUU

Matkaa tehtiin ensin veneellä (Inhambane-Maxixe)...

"Voi ei mä kuolen!"- hymy, mut seilorilla oli varustus kohdillaan! 

Näin taittui Inhambane-Maxixe väli. Selvittiin hengissä. Ei tarvittu noita pelastusliivejä, mut jännitti.

Tämä on ommatu veneen melkein kaimalle! Harmi vaan, ei menty tuolla.

...ja sitten minarilla (Maxixe-Vilanculos). Hitsi mä jossain vaiheessa laskin, paljonko tuolla enimmillään oli ihmisiä, mutten enää muista. Täynnä se kuitenkin oli! Täynnä ihmisiä ja tavaraa. Paikalliset raahaa koko elämäänsä mukana. Ja mulla oli omat matkatavarat sylissä.. Kuten Cape Townin junassa, myös tässä minibussissa yritin vain olla liikkumatta, ettei tulisi liian kuuma tai etten vahingossakaan tajuaisi miten paljon paikkoja kolotti :D Ensin hurja vauhti ja ohittelut vähän kauhistutti, mutta muutaman tunnin reissaamisen jälkeen olin jo aika turta. Kaikkeen tottuu näemmä.

Tällaisia maisemia ohitettiin minibussilla.

VILANCULOS


Viimeinen etappi taisi olla minulle mieluisin. Vilanculos oli muiden paikkojen tavoin pieni, mutta siellä oli elämää! Paljon iloisia ihmisiä ja vilkas markkinakatu. Hostelli oli tosi viihtyisä ja siellä oli lämmintä vettä. Se ei muuten todellakaan ollut itsestäänselvyys, kuten ei myöskään vessapaperi... Joka puolella hostellin aluetta oli riippukeinuja, joissa oisin voinut loikoilla vaikka loppuelämän.

Yöpaikka nro3

Iltapesulla

Mailun ja Leila Raakel

Annikan (oik.ylh.) synttäreitäkin juhlistettiin, cocotailsien merkeissä.

Yksi päivä vietettiin saarella, joka oli osa luonnonpuistoa. Mentiin sinne pienellä veneellä, joka oli ihan laho!! Ja aallot vain pärskyi päälle. Kerran moottori sippasi keskellä merta ja purje aukesi ja koko vene heilui hulluna. Matkustajien ilmeet oli kyllä näkemisen arvoisia! Perille päästiin ja sitten snorklattiin. Se oli tosi kivaa. Näin vaikka mitä kaloja, raidallisia, värikkäitä, isoja ja pieniä. Uiskenteli siellä muutama sellainen järkyttävän ison parvikin. Oli riemunkiljahduksissa pitelemistä!

Olin ihan läpimärkä!

Tällä seilattiin Intian valtamerellä

Paratiisisaari häämöttää

Merivesi oli niin lämmintä

Tulikohan nyt varmasti tarpeeksi monta kuvaa tästä saaresta? :D

Venereissun jälkeen

Vilanculosista lähdettiin illalla tai oikeastaan yöllä. Bussin sanottiin tulevan klo 19, mutta afrikkalaiseen tapaan se tuli puoliltaöin. Meidät vietiin bussipysäkille, joka siis oli vain ison tien varsi. Jotkut asui siinä tien varressa ja ne antoi meille tuolit. Ei kyllä haitannut odottaa, kun ensin näin tuon auringonlaskun (taivas oli ihan oranssi!) ja sitten aloin nukkumaan :D Kotimatka Pretoriaan oli pitkä ja välietappina oli taas Maputo, jossa hengailtiin puoli päivää.  Tulipa ehkä maailman pisin päivitys...

Ihania ystäviä!