Kohokohtia

Pahoitteluni pitkästä hiljaiselosta. Se johtuu paljolti siitä, ettei ole ollut mitään tarpeeksi tähdellistä kerrottavaa, toisaalta on tapahtunut vaikka mitä. Viime viikolla tuli täyteen kaksi kuukautta eloa Pretoriassa. Olisin halunnut huomata sen mun 60 kpl maitohappobakteeri-purkista, mutta nähtävästi oon unohtanut ottaa niitä viime päivinä, sen verran paljon purkin pohjalla nappeja vieläkin on. Aika menee niin nopeesti, ettei uskois! Tällä hetkellä ajatukset kääntyy tahtomattaankin lähestyvään Mosambikin lomaan (kokonainen viikko!), jota ennen täytyy toki kokea vielä kuoroleiri.

Huomenna alkavasta kuoroleiristä tiedän sen verran, että teemana on uudelleensyntyminen. Kaikilla täytyy olla teema-asu, omani on tietenkin vielä aikalailla hakusessa. Oon googlettanut koko aamun kuolleita henkilöitä..  Leirille pitää ostaa myös ennalta määrätylle henkilölle lahja, joka ojennetaan välikäden kautta. Lahjansaajan täytyy siis arvuutella, keneltä lahjansa sai. Eikä tässä vielä kaikki. Lahjan pitää olla jotain perinteistä afrikkalaista ja saa maksaa max. 2e. Piece of cake, sanoisin! Ainiin ja tärkein unohtui. Uusien ohjelmana on noin kymmenen kappaletta sisältävä performanssi tansseineen ja runoineen. Näille ei vissiin kelpaa kynä pulloon…

Eniten kuitenkin odotan lauantaina klo 04.30 alkavaa ”aamu”kuntoilua ja klo 06.00 alkavia treenejä, luultavasti olen tosi kovassa terässä. On meillä myös pool hour eli uima-allastunti. No pakko vielä mainita, että meidät jaettiin ryhmiin, joissa tehdään presentaatio etelä-afrikkalaisista kulttuureista. Mun täytyy kertoa Venda-yhteisön uskomuksista. Selvää kauraa.

Koska mulla ei edelleenkään ole tarpeeksi kerrottavaa mistään sen kummemmasta, ajattelin mainita menneiden viikkojen kohokohtia. Numeroin, että tästä saisi edes jotain selvää.

1. Ihan ekaksi on pakko mainita jo kuukausi sitten (mihin nää päivät katoaa?!) olleesta IP:stä eli Intensive Periodista, joka järjestettiin täällä Pretoriassa koskien North-South-South –vaihto-ohjelmaa, jonka kautta minäkin olen täällä. Unisan (University of SA) konferenssiin tuli opettajia ja opiskelijoita kaikista vaihtokohteista (Etelä-Afrikka, Botswana, Kenia, Zimbabwe ja Suomi). Kahden viikon ajalle järjestettiin valtava määrä luentoja ja workshoppeja. Monien muiden aiheitten ohella opittiin itselleni aina niin mieluisia uusia lauluja. Botswanalaiset leikit oli hauskoja, haluisin leikkiä niitä joku päivä. Jos vieraat lukevat tätä, niin kiitos käynnistä, oli kiva nähdä!

Suomalaisia vieraita

2. Toissa viikon perjantai vietettiin Cornwell Hill Collegessa, eli yksityiskoulussa täällä Pretorian alueella. Käytiin seuraamassa musiikintunteja ja päästiin komppaamaan kitaralla johonkin koko koulun yhteistilaisuuteen. Muistutti meidän aamunavauksia, tosin vähän suuremmassa mittakaavassa. Oppilaat olivat älyttömän tottelevaisia ja opettajat pahoittelivat, että olivat muka niin villejä. Pienimmät oli erityisen söpöjä ja soitti hienosti Vivaldin vuodenaikoja kellopeleillä. Koulu oli melko överi: uima-allas, urheilukentät, oppiaineilla omat rakennukset… Opettajanhuone muistutti joitain linnaa ja oppilaat pelasivat välkällä shakkia. Että semmosta.

3. Perjantaina illalla mentiin porukalla Johannesburgiin katsomaan Umoja-musikaalia, joka kävi läpi afrikkalaisen musiikin kaaren alkuajoista nykypäivään. Oli näyttävä! Hyvät musiikit ja hienot koreografiat oli kehitelty. Piti ostaa soundtrack.

Hieman huono kuvanlaatu

4. Viime viikon tiistaina Jazz Ensemblellä oli ensimmäinen esiintyminen. Lauluryhmä on siis yksi osa jazz-laulun opiskelua. Meni ihan hyvin esitys ja oli hauskaa!  Treenaus ei kylläkään aina ole niin hauskaa, toisin sanoen ajoittain menee hermot. Suuri kiitos Lauralle, joka on mun kanssa samassa veneessä. On niin ihanaa jakaa tuohtumustaan jonkun kanssa.

Ensemble

5. Samana iltana esiinnyttiin myös Pamatan kanssa Johannesburgissa. Pamata on ryhmä kivoja ja taitavia nuoria, jotka laulavat, tanssivat ja soittavat perinteisiä afrikkalaisia instrumentteja. Käydään lauantaisin seuraamassa treenejä Lauran ja Jacqin kanssa. Vaikka ei varsinaisesti treenata niiden kanssa, niin tuntuu että oon oppinut salakavalasti vaikka mitä. Ollaan me kyllä päästy kahdesti samallae stagelle! Ekan kerran djembe-osiossa, joka oli ihan ok (ts. oltiin treenattu vähän). Toisen kerran nyt viime viikolla. Soitettiin shakereita (vaativa osuus :D), eikä ikinä tiedetty, milloin meidän olisi pitänyt olla lavalla tai mitä olisi pitänyt soittaa, joten aikamoiseksi häsellykseksihän se meni. Plus meillä oli zulu-asut. Eli tuotiin lavalle lähinnä paljon hymyä. Eilen leivottiin Lauran kanssa Pamata-porukan treeneihin pizzaa ja mokkapaloja ja meni kuin kuumille kiville.

Pamatalaisia ja zulu-naisia

6. Jos esiintymislinjalla jatketaan, niin toissa päivänä esiinnyttiin ensikerran myös Ovuwan, eli kuoron kanssa. Laulaa luikautettiin muutama kappale keskellä kampusta ja yleisöä oli kiitettävästi. Meillä oli Lauran kanssa Swati-asut. Luojan kiitos ei jouduttu näyttäytymään niissä minihameissa, missä suurin osa oli.

Siinä puetaan vähän Swati-asua

Ketkä ei kuulu joukkoon?

7. Muita kohokohtia on ollut viime viikon laulutunti, joka oli jotenkin erityisen mahtava (en säästele ylisanoja) ja education-tunnilla katsottu leffa Så som i himmelen (2004), se oli tosi hyvä! Kattokaa kaikki.

Nyt täytynee jatkaa presentaation ja teema-asun parissa. Seuraavan kerran kun kuulette minusta, olen jo palannut rantalomaltani hahhaa :-)

Pilanesberg

Nyt olis varmaan korkea aika kertoa reilun viikon takaisesta elämyksestä! Käytiin nimittäin safarilla, tarkemmin sanottuna Pilanesbergin luonnonpuistossa. Matka Pretoriasta kesti pari tuntia, meillä oli autokuskina, ainakin puheidensa mukaan, kokenut safarinkävijä. Mukana menossa oli myös äiti, iskä ja Eppu-sisko. Lähdetiin jo ennen seitsemää, koska eläimet liikkuu kuulemma aamutuimaan. Tässä päivän kuvasaalista.

Ensimmäinen seepra-kuva tuli otettua vähän paniikissa. Ei oltu virallisesti lähdetty edes bongaamaan, kun huomasin tuon yksilön. Säikähdin, että se jää ainoaksi, niin piti heti ottaa kamera esille. Kyllä sen etäisesti tunnistaa. Ja voin kertoa, ettei muuten jäänyt ainoaksi...

Rehvakkaasti kävelivät tien yli

Virtahepot olivat naamioituneet melko hyvin, en meinannut huomata niitä!




Mutta kyllä ne siellä oli, ja pitivät kovaa ääntä, vaikka näyttäävätkin niin leppoisilta.

 

Tämä kirahvi-herra seisoskeli



...ja käveli pois. Rento meininki.




"piilossa"



Tälläkään sarvikuono-pariskunnalla ei näyttänyt olevan kiire minnekään. On ne sarvikuonoja, eikä kiviä!



Sitten tuntemattomampia eläinlajeja: Kudu

Springbok

Pubmba-perhe

Myskihärkä?




Uhkaava lauma





Sellainen päivä. Ihan hyvä saalis, vaikka elefantit ja leijonat jäivätkin odottamaan ensi kertaa. Huomenna mennään musikaaltiin Joburgiin. Odotukset ovat korkealla. Hyvää viikonloppua!

 

SOS

Menneet tapahtumat eivät tallennu tänne kovin hyvässä aikajärjestyksessä, mut ei kait se haittaa. Eilinen oli niin avartava päivä, että se on jaettava tänne heti.

Torstaina sain puhelun kuoronjohtaja Mr. Dudalta, että hän tarvitsee apua ja pyysi välittämään viestiä myös Lauralle. Puhelu ei ollut kovin informatiivinen ja jäinkin vähän mietteliääksi, että mihin oikein tuli lupauduttua. Eniten mun päähän jäi kaikumaan, että lähdetään lauantain kuorotreenien aikaan, mikä tietenkin tarkoitti, ettei mun tarvinnut juosta lauantai-aamuna. Kyllä, meidän kuorolla on oma kunto-ohjelma ja lauantain treenit alkaa juoksulenkillä... 

Lauantai-aamuna tiesin, että ollaan menossa orpokotiin, jonkun township-alueen lähistölle. Yhteensä yhdeksän Ovuwalaisen voimin lähdettiin. Me saatiin UP:n t-paidat ja meille kerrottiin, että siellä olis lehdistöä ja paikallisia julkkiksia. Vähän jännitti, kun en tunnetusti ole maailman luontevin lasten kanssa.

Mutta voi hyvänen aika! Nämä ipanat olivat kyllä ihan toista maata. Niille oli järjesttetty erikoiskiva päivä. Paikalla kävi taikuri ja pihalle oli pystytetty pomppulinnoja. En käsitä, mistä sitä energiaa riitti! Ne olisi varmaan halutessaan pystyneet pomppimaan koko päivän. Mäkin uskaltauduin kokeilemaan ja olihan se hauskaa :D Edellisestä pomppulinna-visiitistä olikin jo aikaa.

Suurinta iloa varmaan tuotti mun kamera. Se kiersi lapselta toiselle, enkä lopulta ottanut itse 120 kuvasta kuin muutaman. Myönnettäköön, että hirvitti vähän, olihan lasten valokuvauskokemus melko olematon. Joillekin ilonaiheeksi riiitti pelkkä laitteen koskeminen, jota seurasi ihania naurunpyrähdyksiä. Eikä kameralle käynyt kuinkaan!Yksi poika haaveili valokuvaajaksi tulemisesta, ja ottikin ihan hienoja kuvia. Mulla kyllä suli sydän.

Mulla on puolikauhistunut ilme, kun kamera on jonkun 8-vuotiaan kourassa.

SOS Children Village on siis koti 124:lle 3-19-vuotiaalle orvolle. Alue oli viihtyisä, muistutti vähän meidän Tuksdorppia. Taloja taisi olla viisitoista ja lisäksi joku toimistorakennus. Saatiin Lauran kanssa esittelykierros innokkaalta oppaalta, joka kertoi että joka talossa asuu tyttöjä ja poikia. Yhdessä talossa on n. 9 lasta (kolme jakaa saman huoneen), yksi "mom" eli huoltaja, kaksi vessaa, kaksi kylpyhuonetta ja keittiö, jos muistan oikein. Yhdessä talossa kävin, ja se oli viihtyisäksi sisustettu: tyttöjen huoneet pinkkejä ja poikien huoneet vaaleansinisiä. Kaikki lapset käyvät koulua ja vanhimmat jopa yliopistoa.

Päivä kului lasten kanssa leikkiessä ja jutellessa. Lopuksi julkkikset, kolme näyttelijää, laulaja, tuottaja, vaatesuunnittelija ja mr. South Africa, pitivät kannustavia puheita ihmisten kunnioittamisesta ja siitä miten pääsee elämässä pitkälle. Lapset kuuntelivat korvat tarkkoina. Olin ihan naatti päivän päätteeksi, mutta iloinen. Se tarttui lapsilta! Vaikka heidän elämässä ei todellakaan ole ollut helppoa, sitä ei huomannut. Kukaan ei kiukutellut tai valittanut, olin hämmentynyt.

Mr. Duda sanoi, että yhteistyötä jatketaan ja meidän pitäisi käydä hakemassa lapsia vaikka jätskille.

Paikalliset haluaa posettaa viimesen päälle, tämänkin kuvan takia piti vaihtaa paikkoja, että paitojen värit sointuu...

Nam

Kylläpä lähdin oikein lentoon tuon otsikoinnin kanssa, mutta halusin kertoa ruuasta! Se on täällä Suomen hintoihin nähden paljon halvempaa. Suomessa tavalliset 20 euron ostokset maksaa täältä lähes puolet vähemmän. Riippuu tietty vähän, mitä ostaa. Ja toisin kuin Suomessa, myös laadukkaita viinipulloja saa supermarketista kohtuulliseen 3e-> hintaan. Ravintolassakin viinilasin saa usein halvemmalla kuin pullon vettä! Hanavesi olis täällä ihan juomakelpoista, mutta mun mielestä se on pahaa. Tähän asti olen siis jaksanut raahata juomaveteni lähikaupasta, vaikka onhan se vähän hullun hommaa. Hedelmät on ihanan tuoreita ja edukkaita, mm. 5 mangoa/2e oli loistotarjous. En mä  kyllä koskaan kuitenkaan ostanut viittä mangoa kerralla..

Kerran tehtiin hedelmäsalaattia

Myös ravintolaruokien osalta hintataso on melko alhainen. Pikaruoka, esim. pitsa (joita ei muuten lähipitseriassa saa ostettua kuin kaksi kerrallaan) maksaa muutaman euron ja korkealuokkaisimmissa ravintoloissa annokset 5 eurosta ylöspäin. Puhun euroista ihan selventääkseni, täällähän käytetään siis randeja. Ravintolassa ei ole tullut syötyä kovin usein, mutta tällä viikolla senkin edestä. Täällä on ollut suomalaisia vieraita yliopistolta ja kotopuolesta. Intensiiviperiodin tiimoilta saatiin päivittäin  ilmainen lounas ja päivällinen ja perheen kanssa syötiin joka päivä ravintolassa. Ei ole pitkiin aikoihin tullut syötyä näin paljon. Erikoismaininnan saa perinteinen etelä-afrikkalainen ravintoja Moyo, jossa oli älyttömän hyvää ruokaa, mbira-musiikkia ja ihana tunnelma. Täytynee mennä toisenkin kerran.

Tämä ei ole Moyosta, mutta oli tuollakin hyvää ruokaa! 

Oon yrittänyt selvittää, mikä olisi perinteistä etelä-afrikkalaista ruokaa. En ole oikein vielä tullut lopputulokseen. Sen verran olen huomannut, että lähes kaikkialla on tarjolla riisiä, pinaatista valmistettua jotakin, ja butternut-sosetta. Butternut on kurpitsan ja bataatin tyyppinen vihannes, mutta en tiedä tarkkaa suomennosta. Kaikki edellämainitut ovat oikein maukkaita useimmiten. Myös pap, mauton maissista tehty leivän ja puuron välimuoto, on täällä kai melko suosittua. Etelä-Afrikkalaiset rakastavat lihaa ja grillaus eli braai-kulttuuri elää täällä hyvin vahvasti. Esimerkiksi meidän asuinalueella melkein joka viikko joku järjestää braain. 

Kampusalueen ruokaa ei ole tullut testattua (jogurttia ja banaania lukuunottamatta). Täällähän ei ole suomalaisille perinteistä ruokala-kulttuuria, vaan suurehko halli täynnä erilaisia pikaruokapaikkoja. Ruokatunnin aikaan syntyy järkyttävät jonot, eikä niissä tarjottava ruoka ei kuulu muutenkaan suosikkeihini. Yleensä olen tyytynyt eväisiin ja kokkailuihin täällä asuntolassa. Yksi päivä haettiin Lauran kanssa paikalliset subit, kun yllätti kesken päivän kova nälkä.

Haluan vielä mainita, että pidetään vaihtarikavereitten kanssa viikoittain viininmaistelu-iltamat sekä kansainvälinen illallinen. Tavoitteena on maistaa mahdollisimman monia etelä-afrikkalaisia viinejä. Kapkaupungissa käydyn viininmaistelun jälkeen me kaikki osataan antaa hyvin ammattimaisia kommentteja koostumuksesta, tuoksusta ja väristä. Se on tosi hauskaa. Illallisten tarkoituksena taas on maistaa kaikkien maiden perinteisiä ruokia. Tähän mennessä ollaan syöty kiinalaista ja hollantailaista. Mitäköhän me Lauran kanssa keksitään kokata? 

Kiinalaista!

Niin ja kiitos vieraille karkki-tuliaisista! Ne tulivat kyllä oikeaan osoitteeseen, koska tämä karkkihirmu on jo muutamaan otteeseen kerennyt ikävöimään kotimaan herkkuja. Täällä on melko säälittävät karkkihyllyt, mutta se on kyllä mulle ihan hyväksikin. Sitä paitsi täällä on karkin korvikkeena ihanaa Frozen Youghurtia. Memory Lane tarjoilee vaikka mitä makuja ja ne vaihtelee päivittäin. Sitä on tullut nautittua  melko paljon, mutta kun se vaan on niin hyvää!!  

Tänään lähtee vieraat takaisin Suomea kohti. Paljon mahtui muutamaan viikkoon, joten täytyy jakaa kohokohtia myös täällä.